Kategoria: Esiintyjät

Hae mukaan Lahti Fringeen – The global artist call for Lahti Fringe 2021 is now open!

Kuvituskuva

Ensi vuonna keskiviikosta lauantaihin 1.-4.9. järjestettävä Lahti Fringe Festival hakee nyt uusia kansainvälisiä esiintyjiä ohjelmistoonsa. Vuonna 2020 kahteen päivään kutistunut taidetapahtuma joutui perumaan kaikki ulkomaalaisten artistien esitykset, jonka vuoksi viime tapahtumaan kutsutut esiintyjät ovat mukana ensi vuoden ohjelmistossa. Mukaan kuitenkin mahtuu myös uusia esiintyjiä! Pohjoismaisen Fringe-verkoston eli Nordic Fringe Networkin hakuun on perinteisesti tullut satoja […]

Toimitaan turvallisesti tapahtumassa

Kuvituskuva

Turvallisuus on tapahtumien tärkein asia. Tämä tarkoittaa yleisöjen, artistien ja tapahtuman työntekijöiden turvallisuutta. Koronaepidemian aikana korostuu erityisesti terveysturvallisuuden huomioiminen. Turvallisuus on osa vastuullisuutta. Toimimalla jokainen vastuullisesti omalta osaltamme, varmistamme, että tapahtumissa on sekä mukava käydä että tehdä töitä. Uusien turvallisuuskäytäntöjen omaksuminen vaatii nyt meiltä jokaiselta aktiivista vastuullisuuden muistamista, jotta omaksumme tapahtumien uuden normaalin. Vastuullisesti toimimalla […]

Lahti Fringe Festival kutistuu kaksipäiväiseksi

Lahti Fringen logo ja uusi päivämäärä 4.-5.9.2020.

Lahti Fringe -taidefestivaalin kesto puolittuu, kun aiemmin nelipäiväisenä järjestetty tapahtuma on tänä syksynä kaksipäiväinen. Perjantaina ja lauantaina 4.-5.9. Lahden keskustassa järjestettävä tapahtuma tiivistyy koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi. – On harmillista, että jouduimme koronan vuoksi perumaan kaikki kansainväliset artistit.  Tämän vuoksi esitysten määrä väheni merkittävästi ja tästä syystä tiivistettiin koko tapahtuman kestoa. Kansainväliset artistit kuitenkin toivovat […]

Kotimainen artistihaku vuodelle 2020 on nyt auki!

Ilkka Olkku soittaa kitaraa.

Ystävänpäivän kunniaksi on aika osoittaa rakkautta taiteeseen. Tänä syksynä kolmatta kertaa järjestettävän Lahti Fringen ohjelmakattauksen sydämen muodostavat paikalliset tekijät eri puolilta Suomea. Kotimaisen artistihaun kautta niin kokeneet konkarit kuin ensimmäistä keikkaansa hakevat nousevat tähdet voivat saada oman paikkansa parrasvaloissa. Kaikki taiteenlajit tanssista nukketeatteriin ja akrobatiasta runonlausuntaan ovat tervetulleita tekemään Lahti Fringestä yhtä juhlaa! Tuttuun tapaan […]

Lahti Fringe Festivaliin yli 200 hakemusta Pohjoismaisen yhteishaun kautta

Pellehahmoksi pukeutunut nainen hymyilee.

Viiden maan ja seitsemän kaupungin yhteinen Nordic Fringe Networkin artistihaku tuotti jälleen upean tuloksen. Lahdessa syksyllä kolmatta kertaa järjestettävään Lahti Fringe -festivaaliin haki 225 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Hakemuksia tuli yhteensä yli 40 eri maasta eri puolilta maailmaa, muun muassa Australiasta, Etelä-Afrikasta sekä Yhdysvalloista. Genreistä suosituimpia olivat tanssi, teatteri ja erilaiset performanssit. Lahti Fringen kotimainen artistihaku […]

Kansainvälinen haku ensi vuoden Lahti Fringeen on nyt auki! – International call for Lahti Fringe 2020 is now open!

Kiinalaisen oopperan esiintyjä lavalla. Kuvaaja Henri Uotila

Ensi syksynä kolmatta kertaa järjestettävä Lahti Fringe Festival on jälleen mukana Pohjoismaisen Fringe-verkoston, eli Nordic Fringe Networkin artistihaussa. Kuukauden auki olevan haun kautta artistit ympäri maailmaa pystyvät hakemaan yhdellä lomakkeella jopa seitsemään eri festivaaliin niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa kuin Islannissakin. Erityisesti syksyllä järjestettävät festivaalit Lahdessa, Göteborgissa, Bergenissä ja Tukholmassa muodostavat hienon mahdollisuuden Pohjoismaiden kiertueelle. […]

Over 200 artists worldwide submitted their work to Lahti Fringe

Tiiliseinä, jolle on ripustettu valokuvia. Kuvaaja Konsta Partanen

The call for international artists closed 31st of December last year. Lahti Fringe Festival received over 200 applications from all over the world. The selection process will be ongoing to the end of February and the team will inform artists about the selections as soon as possible. The second Lahti Fringe Festival will take place […]

Yli 200 hakemusta eri puolilta maailmaa – kotimainen haku nyt käynnissä!

Tanssiopiston esitys Lanunaukiolla. Kuvaaja Konsta Partanen

Lahti Fringe -festivaali oli toista kertaa mukana NFN -Nordic Fringe Networkin yhteisessä kansainvälisessä artistihaussa. Hakemuksia saapuikin huikea määrä, ja niitä käydään läpi helmikuun loppuun asti. Kotimaisten artistien haku on vielä käynnissä ja mukaan toista kertaa järjestettävään Lahti Fringeen voi hakea TÄSTÄ. Valinnat suoritetaan maalis-huhtikuun aikana ja ohjelma julkaistaan juhannukseen mennessä Lahti Fringen sivuilla. Ensimmäisessä Lahti […]

Kansainvälinen artistihaku auki! International artistic call open!

Lahti Fringe Festival 2019 järjestetään 4.-7.9.2019. Olemme jälleen mukana NFN -Nordic Fringe Networkin yhteisessä kansainvälisessä artistihaussa. Ja tänä vuonna samalla hakemuksella voi hakea yhteensä seitsemään Fringe-tapahtumaan vuonna 2019. Mukana myös toinen suomalainen Fringe, eli Fin Fringe Turku 10.-12.5.! Mahtavaa! Lahti Fringe Festival 1029 will be organized 4-7th of September 2019. NFN – Nordic Fringe Festival […]

Sinustako esiintyjä Lahti Fringeen?

Kuvituskuva, jossa nainen laulaa lavalla.

Haluatko esiintyjäksi Lahti Fringe Festivaalille? Fringe-lavoille ja areenoille otetaan vastaan kaikki halukkaat esiintyjät, niin kauan kuin tilaa riittää. Kaupunkikulttuurifestivaalina keskitymme tietenkin kulttuurin eri muotoihin, mutta kulttuuriahan on kaikki, joten tervetuloa lokerosta riippumatta! Ilmoittaudu mukaan tästä: www.lyyti.in/fringeesiintyjat Otamme esiintyjäilmoittautumisia vastaan 10.8.2018 saakka, mikäli esiintymispaikat eivät täyty sitä ennen. Pyrimme löytämään kaikille halukkaille tilaa ja aikaa esitettyjen […]